”Hei, osaatteko sanoa toimiiko Gasumin tankkauskortti täällä?”
Nuoren miehen kysymys Mäntsälän keskustan ST1:n pihassa viikko sitten sunnuntaina yllättää minut täydellisesti. Kun toivun ja saan vastattua kieltävästi, huomaan että rouva mittarin toiselta puolelta vastasi samaan aikaan samoilla sanoilla. Gasumin mainoksilla koristettua kuomullista peräkärryä perässään vetävä VW Transporter kiihdyttää jo Mäntsälän keskustan läpi halkovalle vanhalle nelostielle. Hetkeksi jään pohtimaan hitauttani. Minulla olisi ollut kännykkään talletettuna kaikki Suomen julkisten kaasuasemien osoitteet. No, nykyäänhän on Internetit ja pelit ja pensselit. Ehkä nuorukaiset pärjäävät…
Olin jo toista kertaa samana päivänä tankkaamassa Mäntsälässä. Aamupäivällä ajoimme etelään ja trippimittari näytti kahtasataa kilometriä. Oli siis jo aikakin tankata. Illalla ajoimme samaa reittiä, sillä meillä oli kyytiläinen, joka matkusti samaa matkaa Lahteen asti. Mäntsälän kohdalla trippimittarin lukema oli jo lähes sata kilometriä. Päätin käydä tankkaamassa uudelleen, sillä halusin tietää millainen Volvon kaasun kulutus on pitkän mottoritiellä ajon jälkeen. Olimmehan ajaneet noin 100 kilsaa nopeuden ollessa noin 120 km/h.
ST1:lle kaartaessani havaitsin, ettemme ole ainoat tankkaajat näin sunnuntai-iltana. Viidelle bensiini- ja dieselmittareille oli jonoa, mutta kaksi kaasumittaria olivat vapaana. Asema on ns. kylmäasema, mutta sen mittarit on sijoitettu niin älyttömästi, että autoilijat tukkivat helposti molemmat mittarit huolimattomalla pysäköinnillä. Valkoinen Volvo oli ajanut lähimmälle mittarille ja auto oli pysäytetty tankkausluukku suoraan pistoolin kohdalle. Samalla auton keula blokkasi naapurimittarin siten, että minulla ei ollut mahdollisuutta jäädä lähimmälle vapaalle mittarille. Toinen kaasumittareista oli siis tukittu ajattelemattomalla pysäköinnillä. Jouduin kääntämään auton toisin päin. Samalla toinen kaasuautoilija tuli pohjoisen suunnasta ja ehti ennen minua vapaalle paikalle.Hetken odottelun jälkeen toinen paikka vapautui, joten päädyin peruuttamaan auton mittarille, jonka valkoinen Volvo vielä hetki sitten oli blokannut.
Tankkauksen jälkeen myhäilin tyytyväisyyttäni. 99,4 kilometriä oli vienyt noin 4,6 kiloa kaasua.1,257 euron kilohinnalla sataselle tuli hintaa noin 5,8 euroa! Tankkauksen hinta ei ollut ainoa syy myhäilyyn. Olen jo aiemminkin kiinnittänyt huomiota kaasuautoilijoiden eräänlaiseen yhteishenkeen. Kaasua tankkaavia on vähän, joten yleensä olen yksin tankkaamassa. Jos joku muu sattuu tankille samaan aikaan, hän vähintäänkin heilauttaa kättään tervehdykseksi. Toisinaan saatamme rupatellakin hetken. Bensamittarilla tällainen ei tulisi kuuloonkaan!
Myöhemmin illalla pohdin havaintoja matkan varrelta. Illalla näin nelostietä pohjoiseen matkaavan kaksi erillistä paketti-Mersun vetämää yhdistelmää, joissa oli mainos kuumailmapallolennoista. Toinen ajoi perässäni Mäntsälä E-liittymästä ja jatkoi itään. Melko pian tämän jälkeen tapahtui yllä kuvaamani episodi huoltoasemalla. Mietin mielessäni onko asioilla yhteyttä. Ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä aina luotettavan Wikipedian ( http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kuumailmapallo ) mukaan kuumailmapallo käyttää polttoaineena propaania. Mielenkiintoista luettavaa silti, käykää katsomassa!